top of page

ARKIELÄMÄÄ

 

Peltola-Metsälöiden aamut ovat melko vaihtelevia. Tavallinen arkiaamu on kuitenkin sellainen, että kaikilla perheenjäsenillä herätyskello soi omalla tahollaan. Ellun kello soi yleensä puoli seitsemältä ja hän valloittaa vessan. Sinne eivät muut saa tulla. Hän pitää ovet tiukasti suljettuna. Hän päästää kanit vapaaksi. Ne juoksentelevat ympäri alakertaa ja purkavat ylimääräistä energiaansa, jotta ne jaksavat olla taas iltapäivään saakka vangittuina häkkiinsä. Ellu peseytyy ja harjaa hiuksensa ja meikkaa vähän. Hän haluaa näyttää siistiltä koulussa. Hän harjaa hampaat myöhemmin syötyään ensin aamupalan.

 

Johanna herää samaan aikaan, mutta koska Ellu ei päästä häntä vessaan, hänen täytyy juosta yläkerran vessaan pissalle. Pestyään kädet hän alkaa laittaa Jamille aamupuuroa. Koska Jammu on fanaattinen urheilija, hän haluaa myös syödä terveellisesti. Pian Johanna saa puuron valmiiksi ja Jammu tulee syömään. He syövät puuroa yhdessä. Johanna juo mehua ja teetä ja Jammu juo maitoa. Johanna on hakenut jo Etelä-Suomen Sanomat ja hän lukee aamupalaa syödessään lehteä. Jammu kurkkii hänen olkansa yli ja yrittää lukea samalla myös urheilu-uutiset ja sarjakuvat. Erityisesti korisuutiset kiinnostavat häntä.

 

Pian Ellukin ehtii aamupalalle ja Johanna pääsee kylpyhuoneeseen pesulle. Hän käy usein aamulenkillä, koska hän tekee iltatöitä. Aamulla ei vielä tarvitse pukeutua työvaatteisiin, vaan verkkarit ja t-paita sopivat hyvin. Ellun syödessä  aamupalaa, Jammun kaveri Ana tulee hakemaan Jammua kouluun. Pojat ovat kulkeneet viiden vuoden ajan koulumatkat aina yhdessä. Ana joutuu aina odottamaan, kun Jammu ei ole koskaan vielä pessyt hampaitaan, kun Ana tulee. Pojat lähtevät ja kaikki toivottelevat toisilleen hyvää koulu- tai työpäivää. Heidän pitää ehtiä koululle kahdeksaksi.

 

Ellu menee kolmena aamuna viikossa yhdeksään kouluun. Hän jää vielä vähäksi aikaa lukemaan lehteä ja syömään jugurttia. Ellu ei välitä puurosta. Hän syö mielellään leipää ja leikkeleitä tai mysliä ja jugurttia. Hän ottaa yleensä maitoa juotavaksi. Leikkeleinä hänellä on tällä kertaa metvursti ja juusto. Ellun pitää lähteä kouluun jo 20 yli kahdeksan, jotta hän ehtii kouluun yhdeksäksi. Ellu ajaa koulumatkat pyörällä.

 

Johanna käy aamukävelyllä ja kävelyn lopuksi hän menee ruokakauppaan. Hän ostaa tarvittavat ruoat ja laittaa lapsille broilerikiusauksen valmiiksi odottamaan, että lapset tulevat koulusta kotiin. Hän itse lähtee töihin ja tulee kotiin vasta myöhään illalla. Talo jää yksin ja tyhjänä odottamaan lasten kotiin pääsyä.

 

Tavallisesti Jami ehtii ensimmäisenä kotiin. Hän tekee läksyt ja lukee kokeisiin, jos sellaisia on tulossa. Nyt ovat vuorossa englanninkokeet. Jami joutuu pänttäämään sanoja aika lailla. Pian Ellukin polkee pihaan ja kiinnittää pyörän vaijerilukolla puuhun kiinni. Pihassa pyörät on pidettävä lukittuina, koska heiltä on varastettu monta pyörää. Ellu tekee myös läksyt ensimmäiseksi. Sitten sisarukset lämmittävät ruokaa  mikrossa. Joskus, jos Johannalla on kiire, Ellu laittaa ruokaa. Hänellä on tänä vuonna koulussa valinnaisaineena kotitaloutta ja hän on innostunut ruoanlaitosta. Hän osaa tehdä esimerkiksi hyvää pizzaa. Viime tiistaina hän teki koko perheelle perunamuusia ja uunimakkaraa. Kaikkien mielestä se oli todella herkullista.

 

Pian onkin jo kiire harrastuksiin. Ellu pyöräilee tallille. Hänen vikellysharjoituksensa alkavat kuudelta ja sinne pitää ehtiä puoli kuudeksi, jotta hän ehtii venytellä ensin. Harjoitukset kestävät puolitoista tuntia. Jami pääsee kaverinsa isän kyydissä omiin harjoituksiinsa, jotka myös alkavat kuudelta. Ne kestävät kaksi tuntia. Onneksi Jamin kaverin isä myös hakee pojat kotiin, sillä Jamilla on rasitusvamma polvessa. Hänen pitäisi antaa polven levätä mahdollisimman paljon, että polvi ei menisi pahemmaksi.

Illalla kahdeksan – yhdeksän aikaan koko perhe on taas kotona. Joskus lapset laittavat saunan lämpimäksi ja kaikki käyvät siellä pesulla. Joskus pelkkä suihku riittää, mutta suihkuun on usein jonoa. Kaikki haluaisivat mennä sinne samaan aikaan. Yleensä lapset käyvät ensin ja Johanna vasta sitten, kun lapset ovat käyneet nukkumaan. Iltapalan ja peseytymisen jälkeen Johanna käy peittelemässä lapset ja kaikki toivottelevat toisilleen hyvää yötä ja kauniita unia.

 

Mika on Tampereella yksinäisenä ja joskus jopa vähän surullisena. Arkisin hän joutuu olemaan opiskeluasunnossaan paljon ilman seuraa. Seurallisena miehenä Mika kaipaa kotiin. Hän kyllä palaa kotiin Lahteen perjantaiksi ja sitten taas matkustaa Tampereelle maanantaiksi. Hän alkaa olla aika väsynyt opiskeluun ja matkustamiseen, mutta onneksi opinnotkin alkavat olla jo melko hyvässä vaiheessa. Mika ajattelee, että hän saa pro gradu –tutkielmansa valmiiksi seuraavana keväänä. Sitten hän valmistuu maisteriksi. Johanna ei ole ihan niin varma siitä, että valmistuuko tutkimus niin nopeasti, mutta hän kannustaa Mikaa yrittämään parhaansa. Mikan arkipäivä Tampereella kulkee omaa polkuansa, mutta hän soittelee Lahteen usein ja keskustelee Ellun kanssa Mesessä päivittäin.

Kappale 3

bottom of page