PELTOLA-METSÄLÄT

Taiteilua kulutusyhteiskunnassa

 

Ajellessaan aamulla viemään autoa huoltoon, Johanna kuuli radiosta, että nyt ollaan julkaisemassa alle 12-vuotiaille tytöille suunnattua muotilehteä. Siitä on noussut melkoinen äläkkä Facebookissa, suomalaiset ovat reagoineet siihen kielteisesti. Moni ajattelee, että nuorilla on jo riittävästi muutenkin ulkonäköpaineita, eikä niitä tarvitsisi enää lisätä. Lehden päätoimittaja puolustautuu sillä, että kyseinen lehti ei kuitenkaan ole oikeastaan mikään muotilehti, vaan siinä on pääosin sarjakuvia, paperinukkeja ja askartelutehtäviä sekä pari muotijuttua.

 

Suomessa 1970-luvun jälkeen syntyneillä on ollut melko erilainen elämä kuin sota-aikana tai vähän sen jälkeen syntyneillä ja heidän lapsillaan. Ei ole enää käsitystä siitä, miten kovalla työllä nykyinen yhteiskunta on rakennettu ja että minkään hyvinvointiin liittyvän palvelun olemassaolo ei ole aina ollut itsestään selvää. Nykyajan suomalaiset hyvin helposti pitävät tiukasti kiinni siitä, mitä on jo saavutettu, kuten Helsingin Sanomien tammikuisessa pääkirjoituksessakin kuvataan: Jos joku tulee vastaan lumisena talvena kovin kapeaksi auratulla tiellä, kumpikaan ei väistä.

 

Johanna pohtii, että hänen oma elämänsäkin perustuu ihan erilaisille asioille kuin esimerkiksi hänen 1980-vuonna syntyneen siskonsa elämä. Saati sitten Jammun ja Ellun. Johanna itse sai elää lapsuutensa pikkukaupungin tyttönä turvallisesti, mikä salli lapsena melko rajujakin irtiottoja vanhemmista. Ei tarvinnut pelätä oikeastaan mitään. Toki ongelmia silloisessakin yhteiskunnassa oli, mutta vähemmän. Kenelläkään heistä ei ole ollut pulaa vaatteista tai ruoasta saati sitten asunnosta tai muista elämän perustarpeista, mutta ehdottomasti suhde kuluttamiseen on muuttunut vuosien aikana. Sodan jälkeen rakennettiin ja tehtiin työtä, jotta tultaisiin toimeen, nyt rakennetaan ja tehdään työtä, jotta voitaisiin hankkia erilaisia hyödykkeitä ja nautintoja. Sanaa shoppailla ei ollut vielä kymmenen vuotta sitten olemassakaan.

 

Johannaa harmittaa vieläkin, kun hän ei saanut lapsena esimerkiksi farkkuja, vaikka kaikilla kavereilla oli. Anneli teki koko perheelle itse kaikki vaatteet, koska siten päästiin halvemmalla. Perhe kyllä matkusteli, mutta se oli heidän asuinkaupungissaan, pienessä työläiskaupungissa, melko poikkeuksellista. 1980-luvulla syntynyt sisko sen sijaan osasi jo varhain vaatia. Vaatteita oli joka lähtöön. Johanna muistaa joskus ihmetelleensä, kun sisko Päivikki istui keittiössä, hänen ei tarvinnut kuin nostaa kätensä, niin Anneli tarjosi hänelle vesilasin käteen. Sellainen tuskin olisi tullut kuuloonkaan menneinä aikoina, että lapset olisivat pitäneet vanhempiaan palvelijoina. Tämäkin taitaa olla ajan ilmiö, puhutaan vanhemmuuden olevan hukassa. Uudet ikäluokat tottuivat usein saamaan jo pienestä pitäen melkein kaiken haluamansa. Tai ainakaan mitään oleellista ei puuttunut.

 

Nykyään moni kertoo nauttivansa shoppailusta, jopa harrastavansa sitä. Netti on pullollaan myytävää, erilaista mainontaa ja tuotteita mitä ihmeellisimpiin tarpeisiin. Joskus täytyy oikein ihmetellä, mihin kummaan esimerkiksi kananmunankeitintä tarvitaan. Mutta ostajia löytyy. Postilaatikot täyttyvät mainoksista, mikäli et ole laittanut siihen ”ei mainoksia” –kieltoa. Lautaset täytetään kukkuroilleen, ja se, mitä ei jakseta syödä, heitetään pois. Vaatekaapit pullottavat. Johanna on joskus ihmetellyt esimerkiksi sitä, mihin Antero tarvitsee 50 paria kenkiä? Mutta Antero rakastaa kenkiä! Tai miksi hän uusii huonekalut parin vuoden välein, vaikkei vanhoissakaan ole muuta vikaa kuin se, että niihin on vähän kyllästynyt. Kierrätystä harrastavalla Johannalla ja Mikalla on Anteron vanha sohva, keittiönpöytä ja tuolit, monta mattoa ja kirjahylly. Kyllä Johannakin joskus miettii, että olisi kiva ostaa huonekalut omalla maulla valittuna, mutta hän ei voi kestää sitä, että hyvää tavaraa laitetaan pois käytöstä, kun se vielä kelpaa ihan hyvin.

 

Jammu ja Ellu ovat muiden ikäistensä lailla nykyajan lapsia. Ajalle tyypillisesti he ovat tottuneet siihen, että rahaa on ja että se, mitä tarvitaan, on mahdollista hankkia. Ruokaa ja vaatteita on riittävästi ja isommista hankinnoista keskustellaan. Johanna on sitä mieltä, että lasten harrastuksia on tuettava, ja aika lailla rahaa kuluukin heillä juuri harrastuksiin.

 

Mika rakastaa elektroniikkaa ja tietokoneita ja niihin liittyviä laitteita, eikä ole yllätys, että juuri se on hänen kuluttamiseen liittyvä heikkoutensa. Hän myös aika usein lankeaa harrastuksiin liittyviin ostoksiin, esimerkiksi laadukkaisiin vaatteisiin tai välineisiin.

Johanna on pohtinut kuluttamiseen liittyviä seikkoja aika lailla. Hän ei mielellään matkusta lentokoneella, hän ostaa lähiruokaa, jos mahdollista, ei hanki uusia vaatteita tai tavaroita muuta kuin sitten, kun ne todella ovat kuluneet loppuun. Hän, Mika ja Ellu käyvät mielellään kirpputoreilla, Jammu ei niinkään. Lapset liikkuvat mahdollisimman paljon busseilla tai pyörillä. Johanna pyrkii ostamaan pakkaamattomia tuotteita ja lajittelee jätteensä sekä käyttää pesuaineen sijasta pesupähkinöitä ja tahrasuolaa.

 

Mutta…perheessä on kaksi autoa, joista toinen melko suurikulutuksinen, ei mikään ekoauto. Omakotitaloasuminen ei myöskään ole mikään ekoteko, sähköä kuluu valtavasti vuodessa. Johanna on valinnut ekologisen Norppa-sähkön, joka tuotetaan tuulivoimalla, mutta ei se siltikään lohduta häntä, kun sähkönkulutus vuodessa on iso.

 

Miten olla ja elää kuluttamatta ajassamme? Vai onko se hyvä, että kuluttaa ja takaa muille mahdollisuuden tehdä työtä? Mitä maapallomme kestää pitkässä juoksussa? Millaisia arvoja ja arvostuksia on havaittavissa nykyaikana?

 

Tehtävät:
Tekstitehtävä

 

Kirjoitustehtävä:
Kirjoita teemasta “Kuluttaminen”. Käytä erilaisia lauserakenteita mahdollisimman monipuolisesti! Jos mahdollista, ota kappaleen 15 fraaseja mukaan omaan tekstiisi.